418 | SEXTOY!AU | K-18 | 1B

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

418 | SEXTOY!AU | K-18 | 1B

Viesti  Dismetion lähetetty Ti Tammi 06, 2015 12:41 pm

Olethan ystävällinen ja tutustut ostosopimukseen huolellisesti ennen ostopäätöksen tekoa,
sillä tuotteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.




Kokonaisuudet: [1] [2] [3] + ?


Viimeinen muokkaaja, Dismetion pvm Ti Tammi 06, 2015 12:59 pm, muokattu 2 kertaa
avatar
Dismetion

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 19.03.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

1A | (Kai x Kyungsoo) | K-12

Viesti  Dismetion lähetetty Ti Tammi 06, 2015 12:54 pm


Kyungsoon koko olemus hohkasi sitä faktaa, että tämä oli rikkaan perheen ainoa lapsi ja puoliksi pakotettuna perillisenä isänsä liiketoimille täydellisen kyvykäs kiristämään tätä. Kris ei ollut aivan varma, miten oli edes mahdollista, että joku saattoikin näyttää niin pilalle hemmotellun kultalusikka suussa syntyneeltä ihan vain juodessaan kahvia yksinkertaiseen, valkoiseen t-paitaan ja mustiin collegehousuihin pukeutuneena. Kenties kyse oli juuri siitä ilmassa väreilevästä itsevarmuudesta, joka tällä oli, vaikka jostakusta toisesta olisikin saattanut tuntua hieman vaivautuneelta niin arkisissa vaatteissa, kun seuralaisella oli päällään omaisuuden maksanut smokki. Mustahiuksista poikaa ei kuitenkaan kiinnostanut. Tämä käyttäytyi kuin omistaisi huoneen, joka itse asiassa oli Krisin pienempi olohuone.
Huoneen ovea vastapäisellä seinällä avautui kokoseinäinen ikkuna, josta oli näkymä pienelle metsätilkulle. Sen oikealla sivulla oli jokin viherkasvi ja suoraan sanottuna sen omistaja ei edes tiennyt, oliko se aito. Keskellä huonetta oli muusta lattiasta korotettu taso, jonka päälle valkeat, virtaviivaiset sohvat mustine sohvatyynyineen ja matala, valkoinen pöytä oli aseteltu sentilleen siten, että tila näytti kootulta muttei ahtaalta. Molemmilla sivuseinillä oli kolme samankokoista, mustakehyksistä, sielutonta valokuvataulua kuin peilaten toisiaan. Kuvat olivat taiteellisesti mustavalkoisia ja niissä oli joitain kukkia, joiden lajikkeesta Krisillä itsellään ei ollut mitään tietoa. Niiden alapuolella kulki koko seinän pituudelta mustaa, matalaa kirjahyllyä. Katosta roikkui hallitulta sekasorrolta näyttävä sommitelma varjostimettomia hehkulamppuja. Sisustustyyli oli kaiken kaikkiaan aika kylmä, mutta modernius oli sillä hetkellä muodissa, joten kun talon omistaja oli joutunut uudistamaan talonsa sisustaa, tämä oli se, mitä ammattilaiset olivat tehneet. Hänelle oli tärkeintä, että taloon kehtasi tuoda vieraita ja liikekumppaneita, ja että hän itse kykenisi asumaan siinä eikä hän totta puhuakseen ollut turhan nirso.
Kyungsoo puolestaan oli hyvin toisenlainen. Siitä huolimatta, että tämä oli riisunut eteiseen tennistossut, tämä oli ensi kertaa siinä huoneessa käydessään kehunut Robert Mapplethorpen kuvataulujen sopivan tilaan kauniisti ja pyytänyt saada Guillermon kuumana ja maidolla. Kauheinta oli ollut se, kun Krisin sihteeri oli nyökännyt kohteliaasti ja lähtenyt välittömästi hakemaan kaivattua juomaa vieraalle, ja talon isäntä oli jäänyt ainoaksi, joka ei ollut aivan varma siitä, mikä itse asiassa oli Guillermo. Hän ei edelleenkään tiennyt aivan tarkalleen, mitä tuo lievästi sitrukselta haiseva kahvijuoma piti sisällään, mutta nuorempi heistä joi sellaisen joka kerta, kun tuli käymään. Ja tämä kävi hänen luonaan melko usein – yleensä kaksi tai kolmekin kertaa viikossa ja se oli useammin kuin hän näki tämän vanhempia, jotka olivat hänen liikekumppaneitaan. Hän käsitti, että Kyungsoo perisi vanhempiensa yhtiön tulevaisuudessa, ja että olisi tärkeää tulla nimenomaan tämän kanssa toimeen, joten hän ei pistänyt pahakseen. Sitä paitsi poika oli kaikessa outoudessaankin ihan hyvää seuraa, ja he olivat oikeastaan melkeinpä läheisiä ystäviä. Hänellä ei ollut liiaksi juttuseuraa, joten hän oli kiitollinen tämän läsnäolosta.

Hän seurasi pojan katsetta ulos ikkunasta. Toinen vaikutti mietteliäältä, vaikka olikin melko kivikasvoinen yleisilmeeltään.
”Kuule, Kris, miten sinä hankit Taon?” tämä vain yhtäkkiä kysyi, ja hän meinasi tukehtua sylkeensä. Hetken yskimisen jälkeen hän katsoi ympärilleen lähes vainoharhaisena. Kaikki ne skandaalit, joita lehdet pursuilivat päivittäin saivat hänet varomaan omaan makuuhuoneeseensakin astumista. Hänen onnekseen Tao viihtyi lähinnä sisällä ja internetissä, joten siitä, ettei tämä voinut käydä ulkona juurikaan, ei tullut ongelmaa.
”Kyungsoo, tämä ei varsinaisesti ole asia, josta tulisi puhua noin avoimesti”, hän huomautti nuoremmalle hiljaisemmalla äänellä ja katsoi ovelle päin. Oli tarpeeksi hirveä spektaakkeli, jos joku raharikas oli nähty yökerhossa suutelemassa jotakuta, joten saattoi vain kuvitella, mitä seuraisi, jos joku saisi jostain tietoonsa, että hän oli ostanut laittomasti ihmisen harrastaakseen seksiä tämän kanssa. Se kuulosti kaikkein kauheimmalta, kun sen ilmaisi niin suoraviivaisesti ja kaunistelematta.
”Rauhoitu, hyvä luoja. Tao voisi olla vaikka koiranpentu”, tyhjentyneen kahvimukinsa matalalle pöydälle laskeva poika tuhahti turhankin huolettomasti hänen makuunsa.
”Voisi”, hän myönsi nyökäten mutta sihahti sitten silmiään siristäen: ”Muttei ole!”
Kyungsoo pyöräytti silmiään kuin sanoakseen ”miten vain” ja nosti sitten oikean kätensä kynnet tarkasteltavikseen silmiensä eteen. Vaikka tämä näytti antaneen asian olla, Kris tiesi, että tämä odotti vastausta ja aikoi myös saada sellaisen. Tämä ei ollut tottunut siihen, ettei saanut, mitä halusi, ja vanhempi heistä ei tiennyt montakaan asiaa, joka olisi ollut yhtä pelottava kuin nuori ihminen, joka kerran elämässään ei saanut, mitä tahtoi. Mustapukuinen, moottorisahan kanssa kohti kulkeva henkilö saattaisi olla melko lähellä. Toisaalta hänestä tuntui, että tummahiuksinen poika hänen edessään saattaisi yhtä hyvin hankkiutua hänestä eroon halutessaan.
”No, hyvä on. Kuuntele tarkkaan”, hän pyysi huokaisten luovuttaneena, kun kumartui lähemmäs voidakseen puhua hiljempaa. ”Serkullani on muuan ystävä, joka pyörittää pimeää liiketoimintaa Taon kaltaisilla 'myyntiartikkeleilla'. Ostin Taon häneltä.”
”Ihmiskauppaa siis”, toinen selvensi, ja hän tunsi tarvetta hyssytellä tätä, vaikka tämä olikin puhunut hiljaa jo valmiiksi. Tämän kysymykseen vastattuaan hän nojautui jälleen taaksepäin sohvan selkänojaan ja vilkaisi vielä kerran ovea. Maailmassa kupeillakin oli korvat ja välillä tuntui, että mitä rikkaampi oli, sitä enemmän kuppejakin ympäriltä löytyi. Hän sai todellakin varoa, mitä sanoi ja missä seurassa. Hän kuitenkin luotti Kyungsoohon. Tämä ei pilaisi tulevia liiketoimiaan heidän väliltään tällaisella asialla. Sitä paitsi tämä oli itsekin kertonut hänelle joitain hieman hiiskutumpia salaisuuksiaan ja sanonut, että koki voivansa luottaa häneen. Luultavasti, jos jompikumpi heistä olisi nainen, he päätyisivät naimisiin, koska sopimukset olivat vahvimpia, kun niihin sekoitti näennäistä romantiikkaa. Hän oli kuitenkin ihan onnellinen, etteivät he päätyisi naimisiin, sillä nuorempi oli kunnon pirttihirmu jo valmiiksi.

”Minä olen miettinyt ja haluan ostaa jonkun”, Kyungsoo yhtäkkiä ilmoitti, ja Krisin korviin särisi se, kuinka helposti toinen oli sanonut ”jonkun”.
”Ymmärräthän sinä, että sinulla täytyy olla paikka valmiina. Ja vaatteita. Ja selityksiä”, hän hätäili toisen miettimisestä huolimatta äkkinäisen kuuloista päätöstä. Hän muisti, kuinka uteliaita ihmiset olivat olleet, kun hyvin omalaatuisennäköinen Tao oli muuttanut talouteen. Selittäminen ei todellakaan ollut helppoa. Hän oli sanonut, että Tao oli hänen pikkuserkkunsa Kiinan puolelta sukua, ja sihteeri oli lähtenyt häntä hetken epäilevästi katsottuaan. Hänestä tuntui edelleen, että nainen ei ollut sekuntiakaan uskonut hänen valhettaan mutta oli kenties luullut, että Tao oli hänen poikaystävänsä ja päättänyt pysyä asiasta hissuksiin pitääkseen työpaikkansa. Kyungsoo ei kuitenkaan voisi tehdä niin. Tämä asui vanhempiensa talossa, ja nämä kyllä tietäisivät, kuka oli heille sukua ja kuka ei. Tämä oli muutenkin koko ajan tarkkailun alaisena, koska oli teoriassa kuitenkin vasta lapsi, vaikka oli kaksikymmentä jo täyttänytkin.
”Isä sanoi, että saan palkata henkilökohtaisen avustajan, sillä hän tulee lähiaikoina tarvitsemaan kuljettajaansa itse enemmän, ja minulla olisi muutenkin tarvetta ylimääräiselle käsiparille”, nuorempi ilmoitti ääni värähtämättäkään, vaikka kuulostikin kenties jopa huomaamattaan entisaikojen kruununprinssiltä. ”Vie minut sinne, mistä ostit Taon.”
Kris nielaisi, sillä ei olisi mielellään palannut riskialttiiseen sijaintiin enää ikinä jos vain mahdollista mutta hän tiesi, ettei Kyungsoo perääntyisi enää, kun oli jotain päättänyt.

~*~

Istuessaan mustan f-tyypin jaguaarinsa rattiin Kris katsoi pelkääjänpaikalle itsensä turvavyöttävää Kyungsoota kuin pyyntönä harkita vielä. Sen sijaan poika aukaisi hansikaslokeron ja kaivoi sieltä aurinkolasinsa, jotka oli sinne joskus jättänyt kuin olisi omistanut autonkin. Tämä kaivoi taskuaan varmistaakseen, että lompakko oli siellä ja nyökkäsi sitten hänelle merkiksi lähteä ajamaan. Huokaisten vielä viimeisen kerran vanhempi tosiaan painoi kaasua, vaihtoi vaihdetta ja ohjasi auton ulos autotallistaan. Niin matka salaiseen määränpäähän alkoi.
”Oletko sinä nyt aivan varma tästä? Ei se ole pelkkää hauskanpitoa. Pitää myös jutella asioista ja kantaa vastuuta”, hän aloitti vielä yhden saarnan. Hän oli huolissaan siitä, ettei toinen ymmärtänyt täysin, mihin oli ryhtymässä. Hän oli itse yksinhuoltajaäidin lapsi eikä rahaa ollut koskaan ollut ylimääräistä, joten vaikka hänellä nyt olikin yllättävän nopeasti muutamien isojen onnenkantamoisten kautta kasvanut yritys, hän ei ollut unohtanut, kuka oli ja mistä tuli. Hänellä ei ollut kokemusta siitä, kun sai aina kaiken toisin kuin Kyungsoolla. Rikkaat lapset ja nuoret olivat pelottavia. Heistä näki, kuinka he eivät enää ymmärtäneet rahan arvoa – jos olivat koskaan ymmärtäneetkään – ja oli selvää, että he kuvittelivat, että rahalla pystyi ostamaan mitä vain. Hän tiedosti kyllä, ettei ollut kenties kaikkein parhaassa asemassa arvostelemaan ihmisiä, jotka ajattelivat siten, sillä fakta oli, että oli itsekin ostanut ihmisen, minkä ei kaiken järjen ja moraalin mukaan pitäisi olla mahdollista nyky-yhteiskunnassa. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksioikoinen. Hän tiesi itse harkinneensa asiaa tarpeeksi pitkään mutta Kyungsoosta hän ei ollut varma. Tämä oli sen oloinen, että saattaisi miettiä asiaa yöllä pari tuntia ja tehdä sitten päätöksen.
”Kerro minulle siitä paikasta. Haluan tietää, minne olen menossa”, tämä kuitenkin vain pyysi periksi antamatta. Se, kuinka tämä ei koskaan sanonut suoraan ei mutta onnistui silti välittämään viestinsä kristallin kirkkaasti, oli yksi niistä piirteistä, jotka tekisivät tästä varmasti vahvan bisnesjohtajan tulevaisuudessa.
”Ei se ole mitenkään ihmeellinen. Täysin normaali, pieni kerrostalo. Luodinkestävät ikkunat, ulkoa suljettavat lukot ovissa. Se on ulkoisesti ihan normaalin näköinen rakennus”, Kris tyytyi selittämään. ”Pitää tietää, mistä asunnosta omistajan löytää ja tietää, miten toimia, että saa oikeanlaista palvelua. Ei sinun tarvitse huolehtia siitä – olenhan minä mukana. Sinulta kysytään kysymyksiä siihen liittyen, mitä haluat ostaa, sitten sinulle tarjotaan vaihtoehtoja papereiden kautta. Sen jälkeen saat halutessasi käydä katsomassa... tiedät kyllä. Lopuksi voit tehdä kaupat.”
Mustahiuksinen poika nyökkäsi aivan liian rauhallisena hänen makuunsa.
”Ymmärräthän sinä, että saatat joutua maksamaan useita miljoonia woneja?” hän varmisti. Hän oli itse varautunut maksamaan paljon mutta silti yllättynyt. Paikan omistaja oli selittänyt, että hinnan on tarkoitus pitää markkinat pieninä ja siten piilossa. Lisäksi hintaan kuului kuulemma koulutus.
”Olisin huolestunut, jos en joutuisi”, toinen vain huitaisi kädellään vähättelevästi ja piti katseensa tiukasti tiessä.
Rikkaat lapset ja nuoret olivat pelottavia. Kris puristi rattia, ja matka jatkui.


Joitain tunteja ja yhtä pysähdystä syömään myöhemmin he saapuivat ensisilmäyksellä rauhalliselle, lähes hiljaiselle alueelle. Se paikka oli kuitenkin Krisin silmiin joka kerta yhtä uhkaava. Kerrostalojen seiniä oli spraymaalattu ja kaduilla oli hämärää päivälläkin. Talojen väleihin jäi roskakujia, joista ainakin parilla hän näki pieniä joukkoja huolestuttavan näköisiä ihmisiä mustat nahkatakit päällään. Hän tiesi kyllä miksi. Baekhyunilla, seksilelubisnestä pyörittävällä miehellä, oli vahvoja yhteyksiä johonkin suureen jengiin, ja kun hän oli kysynyt, oliko kyse jonkinlaisesta mafiasta, tämä oli vain hymyillyt. Hän ei ollut jäänyt tuijottamaan, mutta nopealla vilkaisulla oli aina näyttänyt, että nahkatakeissa oli samanlainen kuvio selkämyksessä, joten saattoi hyvinkin olla, että kaikki kuuluivat samaiseen jengiin. Sillä alueella ei tosiaankaan halunnut viettää yhtään enempää aikaa kuin oli tarpeen. Oli suorastaan hämmentävää, kuinka rauhallisesti hänen serkkunsa, Suho, oli parkkeerannut autonsa ja liikkunut kaduilla. Hän oli selittänyt käyvänsä siellä usein kyläilemässä ja hoitamassa Baekhyunin asioita, joten kukaan ei tekisi hänelle mitään. Kaikkein omituisinta oli, että alueella asui ilmeisesti normaalejakin ihmisiä.
”Huorat ja mafia ovatkin aina kulkeneet käsi kädessä”, Kyungsoo vain hymähti vilkuillessaan ympärilleen. Kris pudisteli päätään järkyttyneenä. Hänen teki mieli kääntyä jostain kulmasta ympäri ja ajaa pois niin nopeasti kuin autossa riittäisi hevosvoimia. Sitä vastoin hän kuitenkin pysäytti auton aivan sen talon oven eteen, jossa tiesi heidän kaipaamansa bisneksen pyörivän. Rappukäytävään vievän oven lasissa oli pieni tarra, joka esitti jotain vaaleanpunertavaa kukkaa, joten eksyä ei voinut.
”Kävelemmekö vain ovesta sisään?” turvavyönsä avaava poika kysyi edelleen ääni värähtämättäkään. Miten jollakulla oli sellainen ostoslistan kertausääni, kun alueella oli aseistautunut rikollisjengi?
”Kyllä. Käytävällä saattaa olla näitä samoja tyyppejä. Katsovat, ettei mitään toivomatonta pääse käymään”, hän vastasi toiselle samalla, kun avasi myös turvavyönsä. Hän pystyi haistamaan vaaran ilmasta heti autonoven avatessaan ja hän huomasi heti, kuinka yhden talon kulmalla tupakkaa polttelevan nahkatakkisen naisen käsi kulki vähän matkaa kylkeä pitkin. Tällä olin ase piilossa takkinsa alla. Totta kai. Siitä, kuinka mustat, pitkät hiuksensa korkealle poninhännälle sitonut nainen kohotti leukaansa, kun hän katsoi tätä, hän tiesi, ettei eleen ollut tarkoitus olla huomaamaton vaan tietoinen käsky tiedostaa se, että tämä oli aseistautunut ja valmis ampumaan tarvittaessa. Kris ei tiennyt, miten sellaiseen olisi pitänyt reagoida. Hän kumarsi pienesti, kankeasti. Hän ei tahtonut ärsyttää ihmisiä siellä. Nopeasti hän asteli Kyungsoo vanavedessään ovelle ja siitä sisään.

Käytävässä oli hänen arvauksensa mukaisesti pari miestä, joilla kummallakin oli mustat nahkatakit päällään. Koska toinen miehistä oli painanut toisen seinää vasten ja suuteli tämän kaulaa, kuvio takin selässä näkyi selkeästi. Siinä oli keskellä risti, jonka poikittaisen viivan yläpuolella pystyviivan molemmin puolin oli peuramaiset sarvet ja alapuolella tummanharmaat enkelinsiivet. Risti oli lähes valkea samoin kuin sarvet. Ristin yläpuolella, sarvien välissä oli kolme kiinalaista merkkiä, jotka Kris luki pian - ”tiānshǐ” ja ”lù”, enkeli ja peura. Ei mikään turhan pelottava nimi, kun merkityksen ymmärsi mutta uhkaavana mustalla nahkalla hohtava kuvio sai sen varmasti näyttämään kiinaa osaamattoman silmään hurjalta.
Yixing, meitä tuijotetaan”, seinää vasten painettu heistä mutisi kiinaksi. Ymmärtäessään pysähtyneensä Kris kumarsi nopeasti ja liikkui jatkaakseen matkaa reippain muttei kuitenkaan turhan kiirehtivänoloisin askelin. Hän ehti vielä huomata, kuinka jotain tapahtui ja puhunut, siro mies taivutti sekaisen, kastanjanruskean hiuspehkon peittämää päätään taaksepäin ja voihkaisi. Tämän suu raottui ja vaalean hammasrivin kahden suuren etuhampaan väliin jäävä melko huomattava rako vilahti. Miehen posket punersivat ja niillä oli pisamia. Kris käveli käytävän päähän ja pimpotti vasemmalla viimeisenä olevan oven vieressä olevaa ovikelloa ja koputti sitten pari kuuluvaa, napakkaa koputusta. Asunnosta kuului askelia ja kohta ovi aukesi varmuusketjun verran.
”Oh”, punertavanruskeahiuksinen mies kuitenkin suli hymyyn heti Krisin nähdessään, sulki ovea, veti varmuusketjun auki ja avasi oven nyt kunnolla. ”Toitko uuden ystävän?”
”Kyllä. Olemme hänen asioillaan”, pisin vastasi nyökäten ja käveli sisään täysin normaalin näköisen asunnon eteiseen Kyungsoo seuratessa häntä. ”Hän on läheinen ystäväni.”
Oli hauskaa, kuinka kumpikaan ei sanonut sitä ääneen, mutta keskustelussa pystyi silti havaitsemaan piiloviestin siitä, että Baekhyun oli huolissaan siitä, ketkä kaikki tiesivät, mitä rakennuksessa tapahtui. Se oli tietysti ymmärrettävää. Mitä useampi ihminen tiesi, sitä vähemmän salaista laiton liiketoiminta oli.
”Jättäkää kengät eteiseen ja seuratkaa minua”, asunnon omistaja pyysi sulkiessaan ulko-oven heidän perässään. Hetken kuluttua tämä johdattikin heidät olohuoneen poikki ovelle, jonka takana Kris tiesi jo toimiston sijaitsevan. Toista kertaa asunnossa oleva ei ollut ensimmäisellä käynnillään kiinnittänyt huomiota olohuoneen sisustukseen mutta nyt ympärilleen tarkemmin vilkaistessaan hän huomasi sen koostuvan sinertävään sävyyn murtuvan mustista kalusteista ja joistain valkeista ja pinkeistä yksityiskohdista kuten sohvatyynyistä ja taulukehyksistä, joissa oli kuvia useista eri ihmisistä.
”Kaunis Roche Boboisin sohva”, Kyungsoon ääni kuului yhtäkkiä vähän hänen takaansa ja sai hänet katsomaan sohvaa tarkemmin. Hän näki vain sinisenmustista tummanharmaisiin vaihtelevista kuteista tehdyt päällykset ja kaistaleen mustanharmaata nahkaa siinä, missä kangasosuus loppui ja jalat alkoivat. Sohva näytti samalta kuin tuhannet muutkin sohvat eikä hän voinut ymmärtää, mistä nuorempi saattoi tietää kyseessä olevan joku tietty huonekalu.
”Kiitos”, Baekhyun hymyili selvästi mielissään siitä, että joku osasi arvostaa tämän arvattavasti kallista sohvaansa. Tämä johdatti heidät sisään huoneeseen, joka vastasi väritykseltään paljon olohuonetta muttei ollut yhtä kodikas. Huoneen nurkassa nökötti pinkissä ruukussa hieman pientä palmua muistuttava kasvi, ja Krisin täytyi mielessään ihmetellä, miten se oli hengissä niin hämärässä huoneessa ilman minkäänlaista auringon valoa.
”Istukaa.”

Kyungsoo istui tuolille, joka jäi vapaaksi, kun Kris oli istuutunut. Hän katsoi, kuinka Baekhyun kaivoi kolmesta mustasta, vasemmalle päin korkeammalle kiipeävästä hyllystä muodostuvista seinähyllyköstä valkean kansion, joka oli lähimpänä ovea alimmassa hyllyneliössä. Sitten tämä avasi kansion siinä olevien papereiden välistä esiin pilkistävän pinkin muistilapun kohdalta.
”En tiedä, paljonko Kris on sinulle jo kertonut, mutta toimintani on hyvin pientä eikä minulla koskaan ole kerrallaan kymmentä useampaa vaihtoehtoa tarjota, yleensä ei niinkään montaa. Aloitan kysymällä sinulta toiveita. Sitten katson, voinko kohdata esittämiäsi toiveita jollain tapaa. Jos jotain sopivaa löytyy, annan sinun lukea läpi profiilin, jonka olen laatinut yhteistyössä ihmisen itsensä kanssa. Mikäli olet kiinnostunut, vien sinut tapaamaan kyseisen henkilön. Tapaamisen jälkeen voit pyytää viikon miettimisaikaa, jonka ajan pidän sinut ensimmäisellä sijalla ostamisessa”, Baekhyun selitti tottuneenkuuloisesti. ”Jos mitään ei kuitenkaan löydy, säilytän listaamasi asiat tallessa kirjanpidossa ja otan sinuun jotain kautta yhteyttä, jos saan käsiini jotain, joka saattaisi kiinnostaa sinua.”
Itsensä nuorimmaksi tietävä poika nyökkäsi.
”En halua ketään hirveän kiimaista. Joku luonteeltaan melko rauhallinen on hyvä. Mieluiten yksikielinen”, hän kertoi kriteerinsä ytimekkäästi. Hän oli miettinyt tätä kaikkea jo muutaman kuukauden – oikeastaan aina siitä hetkestä lähtien, kun hän oli ensikerran kuullut totuuden Taosta – ja hän tiesi aika tarkkaan, mitä halusi. Hän seurasi katseellaan kansion papereita selaavan miehen kauniita käsiä ja odotti. Hän ei ollut ennen puhunut Krisin kanssa siitä, kuinka tämä tarkalleen ottaen oli päätynyt ostamaan juuri Taon, mutta peilatessaan pojan luonnetta Krisin luonteeseen hänellä oli omat arvauksensa siitä, mitä oli mahdollisesti tapahtunut. Hän ei aina tiennyt, mitä ajatella ilmeisesti ainakin osittain kiinalaisesta pojasta, sillä ensimmäinen kerta, kun hän oli nähnyt tämän, tämä oli harpponut olohuoneeseen jonkinlainen paperi käsissään ja alkanut vimmattuna selittää Krisille jotain kiinaksi. Kun vanhempi ei ollut ilmeisesti antanut mieluisaa vastausta, oli poika alkanut nurkua ja polkea jalkaansa kuin pikkulapsi ja lopulta lähtenyt edelleen epätyytyväisenkuuloisena ynisten. Hän ei ollut puhunut pojan kanssa kuin kerran eikä sekään keskustelu ollut ollut mitenkään erityisen rikas. Toinen oli puhunut hänelle hetken merkkivaatteista, kunnes oli ymmärtänyt, ettei häntä kiinnostanut, pahoitellut sitten häiriötä ja lähtenyt muualle.

”Minulla on tässä parikin vaihtoehtoa tarjota tällä hetkellä”, Baekhyun ilmoitti keskeyttäen hänen Taoon liittyvät ajatuksena osoittamalla kuvia kahdesta pojasta omilla paperiarkeillaan, jotka tämä oli todennäköisesti ottanut irti kansiosta. ”Tässä on Sehun ja tässä Kai.”
Hän nyökkäsi katsoen kuvia. Sehun oli jännittävännäköinen. Tämä näytti samaan aikaan hyvin ulkomaalaiselta ja sellaiselta pojalta, joka saattaisi asua ihan naapurissa. Tämä oli myös omalla tavallaan hyvin aikuisen ja kypsän näköinen mutta taas toisaalta tästä huokui nuoruus ja pikkupoikamaisuus. Tällä oli pieni suu ja melko kapeat huulet, iho yhtä vaalea kuin maustamaton tofu, vahva leukalinja ja korkeat poskipäät. Kai puolestaan oli ainakin yhtä ulkomaalaisennäköinen kuin Sehunkin mutta naapurinpoikamainen vaikutelma puuttui täysin. Tällä oli vaaleanruskea iho, raskasluomiset silmät, paksut huulet ja melko leveä nenä ja kaiken kaikkiaan tämä näytti melkeinpä puoliksi tummaihoiselta. Tämä näytti eksoottiselta mutta tämän katseessa oli tietty viattomuus ja lempeys, jota Kyungsoo piti varsin viehättävänä piirteenä tämän ulkonäössä.
”Saanko katsoa Kain profiilia?” hän pyysi vilkaisten vielä Sehunin kuvaa. Tämä oli komea ja tässä oli oma kiehtovuutensa, mutta jokin pojan silmissä – kenties se aivan pieni uhmaava sävy – sai hänet epäilemään ja perääntymään.
”Toki”, Baekhyun hymyili hänelle, ja jos hän ei väärin katsonut, hän oli erottanut pienen apean, kenties surullisen piilosävyn tämän ilmeessä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt jäädä miettimään asiaa kovin pitkäksi aikaa, kun hän jo saikin eteensä paperiarkin, jonka yläpäässä oli ympyränmuotoon leikattu kuva Kaista. Tämän katse oli edelleen hyvin vilpitön ja puhdas. Tämän leukalinja piirtyi vahvana varjona tämän kaulalle, ja tämän huulet olivat kauniin muotoiset ja muhkeat. Joku korealainen olisi saattanut pitää tätä oudonnäköisenä, mutta hänestä tämä näytti suorastaan yllättävän hyvältä. Paperi jatkui inforuudukolla, jossa oli ensimmäisenä osio nimeltään ”perusinformaatio”. Rauhallisesti hän silmäili lappua ja huomasi, että pojan oikea nimi oli Kim Jongin ja että tämä oli eksoottisesta ulkonäöstään huolimatta täysin korealainen. Tämä näytti syntyneen 14. tammikuuta – vain kaksi päivää eroa Kyungsoon omaan syntymäpäivään – vuonna 2000. Hänen kulmansa kurtistuivat, kun hän kulutti hetken laskemalla, kuinka nuori toinen oikein oli.
”Myyttekö te lapsia?” hän kysyi perustasaiselle äänellään mutta oli oikeastaan hieman järkyttynyt siitä, että Kai oli täyttänyt 16 virallisesti vasta joitain kuukausia sitten. ”Kuinka vanha Sehun on?”
”Ei, emme. Kaikki, jotka täältä myydään ovat saaneet vähintään puolen vuoden koulutuksen enkä aloita sitä, ennen kuin sen vuoden alussa, kun täyttää kuusitoista. En halua arvostella päätökselläni kenenkään elintapoja tai mieltymyksiä mutta en koe olevani kyvykäs seksuaalisiin akteihin sitä nuorempien kanssa”, Baekhyun vastasi suhteellisen jyrkän kuuloisena. ”Sehun on jo 19-vuotias.”
”Minkälainen koulutus on?” nuorempi kysyi uteliaana. Hän ei voinut uskoa, että jollakulla Taon kaltaisellakin ihmisellä oli koulutus. Hänen mielikuvansa pojasta rajoittuivat siihen, kun tämä nurkui kiinaksi ja höpötti koreaksi hirveää vauhtia ja äärimmäisen vahvalla kiinanaksentilla. Hän siirsi katseensa punaruskeahiuksiseen mieheen ja huomasi aavistuksen vaikean ilmeen tämän kasvoilla.
”Ei ole minun asiani, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun asiakas poistuu rakennuksesta ostoksensa kanssa. Joillekin pojille käy huonosti, olen kuullut jopa kuolemantapauksistakin, mutta minun oikeuteni loppuvat siihen, kun nimet ovat paperilla. Lähtökohtaisesti ensiolettamus ei ole, että ketään tapetaan mutta arvattavaa on, että joitakin kohdellaan rajusti etenkin aktin aikana. Pyrin kuitenkin takaamaan, että kaikilla täältä lähtevillä on jonkinlaiset valmiudet sellaiseenkin käsittelyyn”, mies huokaisi raskaasti. ”Koulutus koostuu lähinnä seksuaaliseen kanssakäymiseen valmistamisesta. Pojat eivät siis ole neitsyitä täältä lähtiessään, mikä lienee jollekin miinusta, mutta positiiviseksi vastapainoksi voin mainita, että heidän kestävyyskykynsä on huomattavasti parempi, ja he tietävät joitain pieniä kikkoja, jotka voivat tehdä seksistä huomattavasti parempaa.”
Kyungsoo osasi vain nyökätä.


Kyungsoolla ei ollut kestänyt kauaa päättää, että hän halusi nähdä Kain. Tämä oli A-veriryhmää niin kuin hänkin ja harrasti lukemista, musiikin kuuntelemista ja tanssimista. Baekhyunin mukaan talossa oli ollut sinä vuonna ennätysmäärä tanssia harrastavia poikia. Se oli täysin turha pieni fakta, ja hänestä tuntui, että mies puhui jotain ihan vain pysyäkseen äänessä. Tämä vaikutti jostain syystä hyvin levottomalta. He kulkivat arviolta viidet portaat ja jo kolmansien kohdalla enemmän rauhallista tekemistä arvostava Kyungsoo tunsi hengityksensä käyvän raskaammaksi. Baekhyun oli selvästi tottunut ravaamaan portaissa ja Kris pääsi harppomaan pitkillä jaloillaan useamman portaan kerrallaan, joten tilanne oli ollut kaiken kaikkiaan erittäin epäreilu heti alusta alkaen.
Hän kohotti katseensa lattiasta, kun kuuli avainnipun helähtävän. Hän näki, kuinka rakennuksen omistava mies valikoi oikeaa avainta hieman jumittavin elkein. Hän ei voinut olla miettimättä, oliko toinen aina sellainen vai liittyikö tämän omituinen käytös jollain tavalla nimenomaan Kaihin.
”Yleensä tiedän suunnilleen etukäteen, jos joku on tulossa ja osaan mainita pojille etukäteen, mutta te tulitte aika yllättäen, joten huoneessa saattaa olla vähän sotkuista”, avaimia käsittelevä mies vielä varoitti, ennen kuin käänsi oikeaa avainta lukossa ja sai oven siten auki.
”Minä jään käytävään odottamaan”, Kris ilmoitti ja sai vastaukseksi nyökkäyksen molemmilta lyhyemmistä miehistä.
Koska Baekhyunin asunto oli ollut ainakin kolmio, Kyungsoo yllättyi nähdessään eteisestä suoraan olohuone-makuuhuoneeseen. Oikealla puolella ovelta oli seinässä pieni syvennys, jossa oli takkinaulakko ja sen alla kenkäteline. Käytävänseinää jatkui sen jälkeen jonkin matkaa, ennen kuin seinässä oli avoin kaari, joka vei todennäköisesti keittiöön. Seinällä oli sitä ennen myös valkea ovi, joka puolestaan oli luultavasti kylpyhuone. Vasemmalle avautui suurehko huone, jonka oviseinällä oli hieman normaalia yhden hengen vuodetta leveämpi sänky, jossa oli tummanruskea pussilakanasetti ja valkea lakana – sänkyä ei oltu pedattu. Sen päällä oli pari nallea, josta toinen oli istuma-asennossaan ainakin metrin korkea. Lattiallakin oli pari pehmoeläintä. Keskelle huonetta oli jätetty reilusti tilaa, ehkä tanssimista varten, kun poika kerran harrasti tanssia. Ikkunalaudalla oli joitain kahvikuppeja. Huoneen ovea vastapäisen seinän ikkunanpuoleisessa nurkkauksessa oli tietokonepöytä, jonka yläpuolella oli seinähyllyjä täynnä kirjoja.
Eteiseen asti kuului aivan hiljaisella biitti, ja kun Kyungsoo vihdoin laski katseensa tietokoneen ääressä tuolilla istuvaan poikaan, jolla oli päällään valkoinen paita ja mustat collegehousut, joiden sivuilla oli pääkallokuvioita, hän näki kuulokkeet tämän korvilla ja ymmärsi musiikkivuodon olevan peräisin niistä. Päässään pojalla, Kailla, oli punainen, suoralippainen lippalakki, jonka lippa oli käännetty taakse. Tällä oli tummanruskeat hiukset, jotka olivat poikamaiseen malliin leikatut ja hieman pörröiset. Tämä istui tuolilla hieman poispäin ovelta ja näkyi lukevan kirjaa, joten ei ollut ihme, ettei tämä ollut havainnut heidän tuloaan. Baekhyun huokaisi hänen vierellään jälleen hieman alavireisenä. Hän käveli pojan luokse ja kopautti tätä olalle saaden tämän siten hypähtämään säikähtäneenä. Korvaansa kopauttamalla vanhempi sai tämän vetämään toisen kuulokkeista korvaltaan.
”Kai, toin jonkun katsomaan sinua”, paikan omistaja ilmoitti. Kai käänsi katseensa ovelle ja kohtasi rentoihin vaatteisiin pukeutuneen, nuorennäköisen miehen katseen.

Kyungsoo katsoi takaisin. Hän ei ollut varma, milloin kansiossa olleet kuvat oli otettu, mutta hän näki heti, että viaton tuike oli edelleen tallella pojan silmissä, vaikka hän olikin saanut tietää, ettei tämä ollut neitsyt. Kenties viattomuus oli vain illuusio.
”Hei, Kai. Minä olen Kyungsoo”, hän esittäytyi välittämättä siitä, mitä siinä tilanteessa olisi todellisuudessa ollut tarkoitus sanoa tai tehdä. Hän ei kuitenkaan ostanut ihmisiä ihan niin usein, että olisi voinut tietää, jos sallittiin käyttää sarkasmia. Kesti vielä hetken, ennen kuin hän sai vastareaktion nuoremmalta. Tämä veti toisenkin kuulokkeen korvaltaan, työnsi kuulokkeet taskuun, jonne niiden johto vei, laski kirjan sivut edellä tietokonepöydän kulmalle ja nousi ylös. Tästä näki heti, että tämä oli häntä pidempi jo nyt ja todennäköisesti tämä kasvaisi vielä vähintään parin vuoden ajan.
”Hei. Olen Kai”, poika esittäytyi, vaikka oli selvää, että hän tiesi jo tämän nimen. Tämä kumarsi syvään.
”Jätän teidät nyt kahdestaan”, Baekhyun ilmoitti. ”Tulen takaisin viimeistään puolentunnin kuluttua.”
Edelleen eteisessä kengät jalassa seisova mies nyökkäsi ja siirtyi tieltä sen verran, että vanhempi mies pääsi poistumaan asumuksesta hänen ohitseen. Ovi naksahti lukittautuessaan uudelleen, ja käytävästä kuului kaikuvaa, epäselvää puhetta. Sanoista saanut selvää.
”Haluatko istua jonnekin? Keitänkö kahvia?” isännän rooliin jäänyt 16-vuotias hyysäsi ja vaikutti todella jännittyneeltä. Nyt, kun Kyungsoo mietti tarkemmin, vuoden alusta oli itse asiassa vähän alle puoli vuotta – alkoi olla toukokuun loppupuoli! – ja se merkitsi sitä, että Kain koulutuksen oli täytynyt loppua ihan hetkinen sitten. Oli erittäin mahdollista, että hän oli ensimmäinen, joka oli käynyt katsomasta tätä. Ehkäpä se oli syy myös sille, miksi Baekhyun oli niin huolestuneen oloinen. Se olisi järkevää. Ajatuksistaan palatessaan hän vilkaisi Kain jalkoja, joissa oli housujen lisäksi vain sukat. Niinpä hänkin riisui kenkänsä eteiseen hetkessä, kun kyse oli matalavartisista tennistossuista, joiden riisumisessa ei kauaa kestänyt, ja käveli peremmälle huoneeseen.
”En tarvitse kahvia, kiitos. Mihin saan istua?” hän kysyi kohteliaasti. Hän siirsi katseensa Kain kasvoihin ja huomasi toisen katsovan häntä suu raollaan ja hämmentynyt ilme kasvoillaan. Hetken aikaa toinen näytti osaavan vain katsoa, ennen kuin palasi taas hätäilevään tilaan.
”Anteeksi, jäin ajatuksiini. Saat istua minne haluat. Tässä on tämä tuoli ja – sängylle saa myös istua! Keittiössä on tuoli”, tämä sepusti lähes panikoituneen kuuloisena. Oli kuin tämän oma hätääntyneisyys olisi saanut tämän entistä hätääntyneemmäksi lause lauseelta.
”Kuule, mitä jos tehtäisiin siten, että sinä istut hetkeksi ja hengität pari kertaa oikein syvään ja minä keitän sinulle kahvia?” vanhempi ehdotti, koska ymmärsi kyllä, miltä tuntui kuin jännitti. Hän itse osasi peittää sen, ja kukaan olisi tuskin uskonutkaan, jos hän olisi ilmoittanut jännittävänsä kokouksia, joissa joutui puhumaan, isojen koirien ohittamista kadulla, sitä, että hissi jäisi jumiin kerrosten väliin,... Hän jännitti useita asioita päivittäisessä elämässään mutta häntä ei oltu myymässä seksileluksi täysin vieraalle miehelle. Hän hymyili, kun Kai istahti takaisin tietokonetuolilleen ja painoi kämmenensä poskiaan vasten kuin kokeillakseen, olivatko ne kuumat ja siten mahdollisesti punaiset. Ei, toinen ei ollut punastunut. Pienesti päätään pudistellen hän käveli keittiöön ja alkoi aukoa kaappeja löytääkseen kahvijauheen ja suodatinpusseja. Pian tilanne olisi varmasti jo paljon rauhallisempi.


Todentotta nuorempi oli rauhoittunut silmin nähden saatuaan kupillisen kahvia käsiinsä ja istuttuaan hetken rauhassa. Oli hieman sääli, että tämä ei ollut saanut aikaa valmistautua henkisesti siihen, että potentiaalinen ostaja tulisi juuri sinä päivänä käymään. Kyungsoo oli kuitenkin onnellinen, ettei ollut kuka tahansa lihava, vanha liikemies, joka tuskin olisi ymmärtänyt Kain tuntemaa hätää yhtä hyvin saatikka päättänyt noteerata sitä jotenkin. Hän istui pojan sängyllä katsellen, kuinka tämä joi kahvia kupista, jonka kyljessä oli ruskean puudelin kuva.
”Anteeksi, että olen tällainen. En vain osannut odottaa ketään eikä täällä ole ennen käynyt ketään enkä ollut ihan varma, mitä minun olisi pitänyt tehdä. Baekkie sanoi, että ehtisi kyllä selittää myöhemmin mutta ei hän sitten selittänytkään, ja en tiedä. Minun oli... Minua ei ollut tarkoitus myydä vielä. Koulutukseni on pari viikkoa vajaa”, poika selitti kenties purkaakseen hieman sydäntään.
”Ei se haittaa”, Kyungsoo vain hymähti heilauttaen kättään vähättelevästi. ”Kerro minulle jotain itsestäsi.”
Hänen teki mieli vetää sanansa takaisin heti kysyttyään, kun hän näki, kuinka toisen kasvoille tulvahti kysymys siitä, mitä se ”jotain” voisi olla. Oli kuin poika olisi juuri sillä hetkellä unohtanut täysin, kuka oli. Hän tiesi senkin tunteen. Oli tosi vaikea kertoa ”jotain”, kun ei voinut koskaan tietää, mistä toinen todella oli kiinnostunut kysyessään.
”Minä... pidän tanssimisesta ja lukemisesta. Olen vähän ujo suoraan sanottuna”, toinen kuitenkin taisteli jotain hänelle vastaukseksi. Juuri, kun tämä näytti siltä, että avaisi suunsa uudelleen, avaimet kääntyivät lukossa ja Baekhyun astui eteiseen.
”Anteeksi, että minulle kestikin vähän pidempään. Jouduin vastaanottamaan yhden puhelun”, mies pahoitteli, ja Kyungsoo joutui kaivamaan puhelimen taskustaan tarkistaakseen, kuinka paljon aikaa oli kulunut. Hänestä tuntui, että hän oli ollut siellä vasta viisi tai kymmenen minuuttia. Kello kuitenkin väitti, että aikaa oli kulunut lähes neljäkymmentä minuuttia.
”Ei se mitään”, hän vastasi, koska ei todellakaan ollut huomannut ajankulua. Hän olisi voinut istua siellä vielä tunteja lisää. Vaikka Kaita selvästi jännitti ja se vaikutti hieman tämän käytökseen, tämän kanssa oli yhtä kaikki jollain tapaa helppoa olla. Kenties hän kaipasi juuri jotain sellaista. Hänellä ei koskaan ollut ongelmaa saada itseään halutessaan esille eikä hänen nenilleen hypitty helposti mutta silti hän viihtyi parhaiten sellaisten henkilöiden kanssa, jotka käyttäytyivät hieman alistuvasti tai eivät ainakaan hyökkäävästi tai kokeilevasti. Kris oli sellainen ja hän vietti tämän kanssa enemmän aikaa kuin kenenkään muun. Kai sai hänelle hyvän olon, koska hän tiesi, että pystyi johtamaan tilannetta ja tekemään sillä, mitä halusi. Sehun oli näyttänyt siltä, ettei olisi antanut yhtä helposti valtaa kaikesta hänelle.
”No, lähdemmekö me takaisin toimistolle, niin voit miettiä, mitä haluat tehdä?” Baekhyun keskeytti hänen ajatuksensa jälleen kerran.
”Olen jo miettinyt. Voinko saada Kain mukaani tänään?” hän esitti vastakysymyksen katsoen nuorinta suoraan silmiin. Tämä vaikutti äärimmäisen hämmentyneeltä. Ehkä tämä oli kuvitellut, että panikointi olisi saanut hänet hylkäämään idean tämän ostamisesta. Ehkä se oli jopa tämän suunnitelma pysyä kuitenkin suhteellisen vapaana siellä talossa! Kyungsoo ei osannut uskoa sitä, kun näki pieni onnellisen hymyn nousevan Kain huulille, ennen kuin tämä kääntyi poispäin. Luultavasti tämä itsekin tiedosti, että seuraava ostaja olisi saattanut olla yksi niistä, joiden takia Baekhyun koulutti poikia, ennen kuin möi heidät. Kenties se oli se skenaario, johon jokainen poika siellä varautui. Osto tapahtuisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin väistämättä.
”Tietysti”, Baekhyun hymähti. ”Kai, pakkaa tavarasi. Tulen hakemaan sinut, kun paperityö on tehty.”
Kai nyökkäsi ja hymyili Kyungsoolle vielä, ennen kuin mies lähti Baekhyunin mukana ulos ovesta. Hymy sai tämän silmät siristymään iloisiksi puolikuiksi. Kyungsoo hymähti.

~*~

Joitain hetkiä myöhemmin Kyungsoo istui Baekhyunin asunnon olohuoneen sohvalla lukien tämän antamaa paperia huolellisesti. Hän oli suhteellisen luottavainen sen suhteen, ettei papereista löytyisi pienemmällä kirjattuja kohtia, jotka velvoittaisivat häntä johonkin ylimääräiseen, koska Krisillä ei ollut esiintynyt mitään ongelmia Taon kanssa. Sillä hetkellä hänen ystävänsä joi kahvia ja istui hänen vieressään silmäillen aina välillä paperia hänen kädessään. Hän itse oli varsin tyytyväinen siihen, että paperi oli niin lyhyt. Ei sillä, että hänellä olisi ongelmia lukea pidempiäkin tekstejä yhdellä istumalla, mutta mitä vähemmän tekstiä oli, sitä vähemmän hän joutuisi todennäköisesti olemaan tekemisissä tämän paikan kanssa myöhemmin. Sitä paitsi kaikki olennainen oli kuitenkin ilmaistu selkeästi ja kiertelemättä tekstissä. Hänellä oli oikeus nähdä todistus päiväyksineen lääkärintarkastuksesta ja sukupuolitautitestin tuloksista. Lisäksi hänelle oltiin valmiita esittelemään vastauksia mahdollisiin kysymyksiin todisteiden kera. Paperi loppui luottamusta herättävästi lauseeseen: ”Olethan ystävällinen ja tutustut ostosopimukseen huolellisesti ennen ostopäätöksen tekoa, sillä tuotteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.”
”Haluaisin katsoa niitä lääkäriltä saatuja papereita vielä, kiitos”, hän ilmoitti ja Baekhyun osasi varautuneena antaa hänelle pikaisesti oikeat lomakkeet. Papereissa puhuttiin Kim Jonginista ja henkilöturvatunnuksen alku täsmäsi. Kaikki näytti olevan kunnossa. Kai oli kuulemma maininnut lääkärille kasvukivuista jaloissaan, ja tälle oltiin todettu lievä heinänuha jo nuorempana. Lisäksi tämä oli ilmeisesti allerginen mantelille, päärynälle ja kiiville. Lääkäri kirjoitti lisähuomioksi sen, että odotettavissa olisi luultavasti vielä yksi suurempi kasvupyrähdys, jonka aikana olisi tärkeää, että pojan pitäisi muistaa syödä hyvin, koska tämä liikkui säännöllisesti ja saattaisi siksi jäädä alipainoiseksi pituutta kasvaessaan. Seksitauteja tällä ei myöskään papereiden mukaan ollut.
”Jos soitan tälle kyseiselle lääkärille nyt, saanko nämä samat tiedot henkilöturvatunnusta vastaan?” Kyungsoo kysyi. Hänkin olisi osannut tehdä sellainen paperin mallista. Sairaalan leimankin saisi varmaan jotenkin väärennettyä.
”Eivätkö sairaalat siten toimi? Voin myös halutessasi ottaa yhteyden sairaalan johtajaan, jotta hän voi kertoa sinulle kyseisen lääkärin todella olevan siellä töissä. Ja kuten sanoin, sinulla on viikko aikaa miettiä. Ehdit varmasti siinä ajassa tutkia koko sairaalan perin pohjin halutessasi”, Baekhyun vastasi hänelle olkiaan kohauttaen. ”On pakko huomauttaa, ettei olisi minulle eduksi tartuttaa kaikille pojista jotain seksitautia, sillä asiakkaat mitä luultavimmin huomaisivat yhteyden pian. Juuri samaisesta syystä heidät tarkastetaan huolella jo ennen koulutuksen aloittamista. Tämä ei myöskään ole bordelli, joten ulkopuolisia lähteitä ei ole.”
”Hyvä. Onko sinulla kertoa minulle Kaista jotain, mitä papereissa ei lue, mutta mikä voisi olla hyvä ottaa huomioon?” hän halusi vielä tietää, vaikka olikin jo periaatteessa valmis allekirjoittamaan tarvittavat paperit. Hän halusi kysyä lähinnä siksi, että Kai oli, kuten tämä oli itse sanonutkin, hieman ujo, joten tältä ei välttämättä saisi kuulla kovin helposti, jos oli jotain, mikä teki tämän olon epämukavaksi. Hän katsoi, kun punaruskeahiuksinen mies mietti hetken kulmat aavistuksen kurtistuen.
”Hänen silmänsä ovat herkät ja tulehtuvat melko helposti. Kannattaa esimerkiksi välttää siemennesteen joutumista niihin”, tämä näytti muistavan yhtäkkiä. ”Hän ei myöskään pysty syömään kauhean tulista ruokaa. Muuta minulla ei tule mieleen. Kai osaa itse varmaan kertoa paremmin.”
”Selvä”, hän nyökkäsi. ”Mihin allekirjoitan?”


Kyungsoo piti siitä, kuinka hyvin liikeasiat sujuivat, vaikka olikin kyse suhteellisen pienimuotoisesta ja laittomasta toiminnasta. Hän oli saanut allekirjoittamastaan paperista oman kopion ja pyydettyään vielä toisenkin. Lisäksi hän oli saanut Kain lääkärintodistukset ja kopion tämän profiilista. Sen jälkeen Baekhyun oli kysynyt häneltä, halusiko hän tulla mukaan hakemaan pojan tämän huoneistosta. Siihen hän oli hetken mietittyään vastannut kielteisesti. Hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa lähteä juoksemaan portaita uudelleen ylös ja takaisin alas. Siinä alakerroksen käytävässä odottaessaan hänen täytyi myöntää, ettei hän ehkä ollut ihan niin hyvässä kunnossa kuin olisi voinut olla.
Kului joitain minuutteja, ennen kuin portaista kuului kaikuvat askeleet ja hän näki katseensa lattiasta kohottaessaan Kain, jolla oli aiempien vaatteidensa päällä tummanruskea takki, jonka hupussa oli vaaleanbeigensävyinen karvareunus. Tällä oli selässään reppu ja molemmissa käsissään suuret matkalaukut. Ilme tämän kasvoilla oli nyt jännittyneen lisäksi hieman huolestuneen näköinen. Luultavasti tilanne alkoi tuntua vielä realistisemmalta, kun tämä todella kantoi tavaroitaan ulos talosta. Tämä saapui uuden omistajansa kohdalle ja pysähtyi kuin odottaen ohjastusta.
”Anna minä kannan tämän”, Kyungsoo kehotti ja otti toisen nuoremman laukuista. Kain etusormi hipaisi hänen sormiaan vasten hieman viileänä. Kun laukun paino siirtyi hänelle, hän ymmärsi heti, että laukussa oli kirjoja. Hän jaksaisi kyllä kantaa sen autolle asti, joten ongelmaa ei ollut.
”Noh, onnea matkaan”, Baekhyun sanoi kuulostaen hieman siltä, ettei ollut muutakaan sanottavaa keksinyt. ”Toivottavasti teillä tulee sujumaan hyvin. Muista olla reipas, Kai.”
”Kyllä, Baekkie”, nuorin lupasi heti nyökäten pontevasti. Kyungsoo pystyi näkemään tämän katseessa lievän hädän ja pelon. Hän arveli, että tätä ahdisti jättää tuttu paikka ja tuttu aikuinen, joka tästä oli huolehtinut siihen asti. Oli myös mahdollista, että tämä oli menettänyt neitsyytensä Baekhyunille, joten ei ollut epätodennäköistä, että näiden suhde olisi luja ja läheinen henkiselläkin tasolla. Hänen arvauksensa sai vahvistusta, kun kaksikosta vanhempi levitti kätensä kuin kutsuakseen Kain halaukseen. Poika vilkaisi ensimmäisenä häntä, ja kun hän ymmärsi toisen jääneen odottamaan hänen hyväksyntäänsä, hän vastasi parilla nopealla nyökkäyksellä yllättyneenä. Tummanruskeahiuksinen laski toisenkin laukuistaan käsistään ja harppasi halaamaan talon omistajaa. Tämän rutistus vaikutti lujalta ja lähes epätoivoiselta. Baekhyunin kädet taas lepäsivät tämän selällä hellinä ja silittävät tätä takin kankaan päältä aiheuttaen pienen kahisevan äänen käytävään. Hetken nämä vain seisoivat siten. Lopulta Kai kuitenkin päästi irti ja valui pois halauksesta nyökäten.
Sen jälkeen ei puhuttu enää mitään. Kai otti laukkunsa ja lähti Kyungsoon perässä ulko-ovea kohti.  Kris kulki joukon etunenässä ja piti heille ovea auki. Tämä avasi peräkontin ja auttoi heitä saamaan laukut ja repun sinne, ennen kuin siirtyi nopeasti rattiin. Kyungsoo istui tottumuksesta eteen, joten Kaille jäi takapenkki. Tämä kiinnitti pyytämättäkin turvavyönsä, mitä pystyi kenties pitämään erikoisena, sillä harva käytti turvavöitä, ja se että Kris käytti turvavyötä oli täysin Kyungsoon ansiota, sillä hänen äitinsä jaksoi aina huomauttaa asiasta ja niin tapa oli heidän koko kolmihenkisessä perheessään juurtuneena. Niin matka takaisin alkoi.

avatar
Dismetion

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 19.03.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

1B | (Sehun x Suho) | K-12

Viesti  Dismetion lähetetty Ti Tammi 06, 2015 12:57 pm


Pari päivää myöhemmin Suho tuli vierailulle Baekhyunin luo. Oli perjantai ja hänellä oli tapana tuoda ystävälleen viinipullo viikonlopuksi. Tämä oli tarjoutunut kymmenet kerrat maksamaan viininsä itse, mutta hän oli vaatinut saada tuoda ne lahjana. Oli sitä paitsi hyvien tapojen mukaista viedä lahjoja vieraillessaan. Sinä nimenomaisena perjantaina Baekhyun vaikutti jotenkin hieman alavireiseltä. Tämä ei edes muistanut, että sinä kyseenomaisena perjantaina, 22. toukokuuta, sattui olemaan hänen syntymäpäivänsä. Ei hän ollut vihainen siitä, koska toisella oli selvästi huolia. Hän ei edes täyttänyt pyöreitä, joten mitään suurta ei ollut tapahtumassa.
”Onko jokin vialla? Odota, minä kaadan sinulle viiniä. Istu vain siihen sohvalle”, hän pyysi ystäväänsä, joka rojahti sohvalle torkkupeiton päälle istumaan ja veti yhden pinkeistä sohvatyynyistä syliinsä. Oli surullista nähdä yleensä niin pirteä mies niin surkeana. Tämä näytti hänestä melkeinpä surulliselta koiranpennulta, ja surulliset koiranpennut olivat huono asia. Niinpä hän kiirehti keittiöön tuomansa viinipullon kanssa kaataakseen tälle lasillisen. Hän oli sillä kertaa tuonut Alexanan viinitilan Pinot Noir 2010 viiniä, jonka hän oli kuullut olevan hyvää ja jopa kuuluisan viinisivuston listaaman kahdenkymmenen parhaan viinin joukossa edellisenä vuonna. Hän kaivoi tutun keittiön laatikostoista esiin korkkiruuvin ja lasikaapista viinilasin. Pian hän saikin pullon jo korkattua. Vakain käsin hän kaatoi viiniä lasiin. Sen jälkeen hän etsi käsiinsä yhden niistä kätevistä viinipullon uudelleen sulkemista varten olevista korkeista, jotka hän oli tuonut lahjana pari vuotta sitten, ja sulki pullon siirtäen sen sitten jääkaappiin. Sitten hän otti täyttämänsä viinilasin pöydältä ja vei sen Baekhyunille.
”Onko jotain sattunut?” hän kysyi varoen samalla, kun istui tämän vierelle sohvalle. Hän ei olisi halunnut painostaa tätä kertomaan ja toivoi, ettei se kuulostaisi siltä kovin pahasti, mutta hän tiesi kokemuksesta, että tämä tulisi paremmalle tuulelle, kun saisi puhua murheistaan.
”Kai ostettiin”, kuului vastaus lyhyesti ja murtuneella äänellä. Oli heti selvää, miksi toinen oli siinä tilassa. Kai oli tullut taloon jo yksitoistavuotiaana poikkeuksena muihin poikiin, jotka olivat yleensä jo yli 16-vuotiaita. Baekhyun ei ollut koskaan kertonut, miten poika oli tarkalleen ottaen päätynyt hänelle niin nuorena, mutta hän oli huolehtinut tästä niin hyvin kuin osasi ja jopa kuljettanut tätä arkena kouluun, vaikka se olikin ollut aavistuksen riskialtista. Oli ollut alusta asti selvää, että lapsi tultaisiin lopulta myymään pois muiden tavoin, niin karmealta kuin se saattoikin kuulostaa. Kai itse oli saanut tietää ollessaan viisitoista ja päätettyään juuri yhdeksännen luokan. Tälle oltiin aiemminkin sanottu, ettei sen hetkinen järjestely tulisi olemaan ikuinen, ja että asiat muuttuisivat merkittävästi ennemmin tai myöhemmin. Järkytys oli tietysti ollut suuri, mutta sen vuoden aikana poika joutui hiljalleen hyväksymään kohtalonsa ja sen vuoden alussa, kun tämä oli täyttänyt kuusitoista, koulutus aloitettiin kaikesta sitä aiemmin tapahtuneesta huolimatta. Baekhyun oli joskus myöntänyt hänelle, että toivoi, ettei kukaan koskaan ostaisi Kaita ja tämä saisi jäädä asumaan sinne. Nyt oli kuitenkin kulunut vasta vähän päälle viisi kuukautta koulutuksen aloittamisesta, ja poika oli jo ostettu. Suho tunsi ystävänsä ja tiesi, ettei tämä yleensä myynyt poikia, ennen kuin näiden koulutus oli päivälleen ohi. Hän kuitenkin arveli, että tämä oli kenties pelännyt, ettei koskaan saisi myytyä poikaa pois ja oli siksi päättänyt tarttua heti ensimmäiseen tilaisuuteen, joka oli tullut.
”Minkälainen mies se oli?” hän kysyi laskien kätensä lohduttavasti nuoremman miehen olalle.
”Joku serkkusi tuttu. Nuorennäköinen mutta aika jäykkä. Ei mitenkään julmanoloinen, onneksi”, toinen kuvaili hänelle ja hän tiesi jo pian, kenestä puhuttiin. Kyungsoo oli Krisillä niin usein, että hän oli törmännyt tähän väkisinkin useita kertoja. Toinen oli varsin asiallinen ja vaikutti hyvältä, suoraselkäiseltä ihmiseltä.
”Varmaan Kyungsoo. Hän kohtelee Kaita varmasti hyvin. Tämä oli oikea ratkaisu, Baekhyun”, hän lohdutti tätä hymyillen pienesti. Vaikka talolla olikin periaatteessa aukoton suoja sattumanvaraisilta tapahtumilta, koska sen omistajalla oli hyvät välit jengiläisten kanssa, eivätkä poliisitkaan löytäisi mitään epäilyttävää, koska ainoa todiste kaupoista oli paperit, jotka nekin saisi hävitettyä sekunneissa lopullisesti, ei silti voinut tietää, milloin jotain tapahtuisi. Jengit voisivat alkaa riehua keskenään, ja tulipalon sattuessa rakennus olisi pojille vaarallinen. Siksi oli turvallisempaa olla Kyungsoon talossa. Ei tämä tekisi pahaa Kaille.

Kuten Suho oli tiennytkin, Baekhyun piristyi minuuttien kuluessa jo huomattavasti neutraalimpaan tilaan kiitos puhumisen, viinin ja lohduttavan tiedon siitä, että Kai oli päätynyt hyviin käsiin. Kymmenen minuutin kuluttua tämä jopa luopui lohtutyynystä sylissään samalla, kun laski tyhjentyneen viinilasinsa sohvapöydän lasilevyn päälle.
”Kiitos taas, Suho. Minulla on jo parempi olo”, tämä väläytti hänelle pirteän hymyn, johon hän vastasi hymyllä ja pienellä nyökkäyksellä. Hänelle riitti jo, kun hän sai nähdä ystävänsä paremmalla tuulella, mutta kiitos sai hänet hehkumaan onnellisena. Hänelle oli tärkeää pitää ympärillä olevat ihmiset tyytyväisinä. Se sai hänelle itselleenkin tärkeämmän ja ainakin hieman hyödyllisen olon. Sen sijaan oli ikävää tulla jonkun muun passaamaksi ja pyydellä erinäisiä asioita. Siksi hänestä tuntuikin ikävältä avata suunsa sillä kertaa.
”Baekhyun, minä olen miettinyt...” hän aloitti epävarmasti ja mietti tarkkaan, miten asettelisi sanojaan. ”Olen säästänyt rahaa ja minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että voisin... Voisin kenties, tiedäthän... Olen harkinnut, että voisin, olisi mukava, tuota, ostaa sinulta jotain.”
Saatuaan asiansa kakistettua ulos hänestä tuntui siltä, että hän oli tuhlannut toisen aikaa ja vaivalloinen. Hän laski katseensa sylissään lepääviin käsiinsä. Hän tiesi, että olisi ollut kohteliasta katsoa silmiin ihmistä, jonka kanssa puhui, mutta juuri sillä hetkellä hän vain piti niin paljon mieluummin katseensa jossain muualla.
”Suho, sinä”, toinen aloitti mutta keskeytti lauseensa. ”Totta kai se sopii. Ei siinä ole mitään ongelmaa.”
Suho lähes huokaisi helpotuksesta, kun tämä ei vaikuttanut mitenkään erityisen vaivautuneelta hänen asiastaan. Hetken he jälleen istuivat hiljaa, kun hän ei tiennyt mitä sanoa. Hän ei halunnut vaivata Baekhyunin iltapäivää kyselemällä tämän aikatauluista ja mahdollisista ajankohdista, jolloin tämä olisi voinut ottaa hänet asiakkaakseen. Sitä paitsi kärsimättömyys oli huono piirre ihmisessä, ja hän halusi välttää käyttäytymästä ikävästi. Syy sille, miksi hän oli maininnut asiasta juuri tänään oli se, että ostos oli vähän niin kuin hänen itselleen ostama syntymäpäivälahja.
”Haluatko sinä selata kansioita kanssani jo nyt?” nuorempi kuitenkin kysyi jo itse.
”Onko siitä vaivaa? Ei asialla ole niin kiire”, hän naurahti rentouttaakseen tilannetta.
”Ei minulla muutakaan tekemistä nyt ole. Tule”, toinen kuitenkin kehotti ja nousi sohvalta. Hän teki, mitä pyydettiin ja päätyi siten toimistotilaan, jossa oli yleensä vain silloin, jos halusi auttaa ystäväänsä siivoamalla tämän talon. Hän katsoi, kuinka tämä veti hyllystä esiin valkoisen mapin ja istui sitten avaamaan sitä pöydän ääreen. Hänen vatsansa pohjalla myllersi jännitys.
”Normaalisti pyytäisin sanomaan jotain juttuja, joiden perusteella etsisin sinulle vaihtoehtoja, mutta koska olet paras ystäväni, saat selata kansiota vapaasti. Ei sillä, että siellä olisi mitään salailtavaa mutta... en tiedä, haluanko kuulla, mitä etsit seksikumppanilta. Tiedäthän, olet kuin veli minulle”, Baekhyun nauroi hieman vaivaantuneena, ja hän nyökytteli nopeasti, jotta tästä ei tuntuisi, että tämän ajatuksissa oli jotain vikaa. Hän istui tuolille pöydän toiselle puolelle, veti mapin omalle puolelleen pöytää ja pyöräytti sen oikein päin pöytälevyn päällä. Hän avasi kannen ja alkoi selata sivuja, joita oli muutamia erilaisia. Oli sivuja, joilla oli vain yksi iso kuva ja nimi, sivuja, joilla oli pienempi kuva ja jotain pientä tietoa ja sitten asiakirjoja, jotka näyttivät tarkemmalla vilkaisulla olevan lääkäristä tulleita papereita. Hän selasi kansion rauhassa läpi ja luki kaikki paperit huolella, sillä kokonaisuuksia ei ollut kuin neljä.

”Tämä”, hän lopulta mutisi naputtaen sormella kuvaa nuoresta miehestä, jolla oli kuvassa musta pitkähihainen, jonka hihat tämä oli käärinyt vähän kyynärpäiden alapuolelle. Tämän hiukset olivat vaaleanruskean kylmää sävyä päältä mutta korvien lähettyvillä hiusrajassa oli lyhyempää hiusta, joka oli jätetty mustaksi. Tyyli sopi tälle yllättävän hyvin siihen nähden, mitä olisi voinut luulla, jos kuuli vain kuvauksen. Tällä oli kapea suu, suurehko mutta erittäin symmetrinen nenä. Nenänvarsi oli suora. Tämän leukalinja oli selkeästi näkyvä ja piirtyi kauniisti maidonvaalealle iholle. Tämä näytti hieman ulkomaalaiselta, joten tämä oli saattanut periä ilmeikkäiden, intensiivisyyttä hohkaavien silmiensä kaksoissilmäluomet toiselta vanhemmistaan. Tämä poikkesi useista pojista, joita hän oli jotain kautta sattunut näkemään, sillä tämä oli selvästi käynyt murrosikänsä läpi jo, ja tämän hartiat olivat leveät ja piirteet miehekkäät. Tämä ei edes ollut enää poika. Sehun, kuten papereissa oli lukenut, oli jo nuori mies.
”Suho...” hän nosti katseensa pysäyttävästä kuvasta ystäväänsä, joka nojasi toista kyynärpäätään pöytään ja hieroi sormillaan ohimoitaan. ”Huomasin kyllä, että luit paperit läpi, ja luotan arvostelukykyysi enkä sanoisi mitään, jos olisit kuka tahansa toinen, mutta ystävänäsi haluan pyytää sinua harkitsemaan vielä. Sehun on... hankala.”
”Ei se haittaa. Jokainen meistä on omanlaisensa ihminen”, Suho vain kohautti olkapäitään. Hän ei halunnut moittia nuorempaa mutta hänestä oli hieman epäkohteliasta sanoa jotakuta hankalaksi. Kenties ”luonteeltaan vaativampi” olisi sopinut lausahduksena paremmin käyttöön. Siinäkin oli kyllä hieman ikävä sävy.
”Minä tiedän, että sinä haluat ajatella kaikista pelkkää hyvää, mutta Sehun on ollut täällä kaksi vuotta, ja sinä aikana monet ovat käyneet katsomassa häntä – onhan hän komea – mutta kaikki ovat sen jälkeen pyytäneet saada katsoa vaihtoehtoja uudelleen tai käskeneet ilmoittaa, kun uusia tulee. Hän ei halua tehdä mitään kenenkään eteen ja hän ärsyttää kaikki kiinnostuneet asiakkaat jättämään hänet ostamatta”, Baekhyun vielä yritti, mutta vanhemman ilmekään ei värähtänyt, joten hän jatkoi: ”Koulutuskin on kesken! Hän ei ole neitsyt siksi, että haluaisin tarjota asiakkaille jotain kiinnostavaa – hän ei vain yksinkertaisesti suostu alistumaan mihinkään sellaiseen! Yritin sanoa hänelle, että joku veisi hänen neitsyytensä kuitenkin ennen pitkää eikä se joku välttämättä olisi hellä ja kärsivällinen, mutta hän vain nauroi ja sanoi, että kuristaa minut, jos yritän työntää jotain hänen sisäänsä. Ei hän ole väkivaltainen tai mitään eikä hän ole koskaan todella yrittänyt satuttaa minua mutta... Suho kiltti. Harkitse edes.”
Kansiossa kiinni olevaa kuvaa katsova mies kurtisti hieman kulmiaan. Hän todella alkoi epäröidä hieman. Hän oli melko lyhyt ja hentoinen, joten jos papereiden mukaan 184 senttimetriä pitkä, suhteellisen lihaksikkaalta näyttävä Sehun päättäisi käydä hänen kimppuunsa, hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia pärjätä. Hän vilkaisi ystäväänsä. Silloin ymmärrys iski häneen. Hän itse oli kyllä heikohko, mutta Baekhyun oli häntäkin lyhyempi ja sirompi. Hän halusi mieluummin ottaa riskin kuin jättää sen toisen otettavaksi. Sitä paitsi mahdollisuudet olivat, ettei mitään ikävää tapahtuisi, jolloin hän ei nähnyt ongelmaa 19-vuotiaassa pojassa. Hän ei ollut varsinaisesti aikeissa harrastaa seksiä ostamansa pojan kanssa. Hän vain halusi seuraa. Hänellä oli kaiket päivät turha olo ja hän kaipasi jotakuta, joka tekisi hänen elämästään merkityksellisempää.
”Vie minut katsomaan Sehunia”, hän pyysi.


Ylimmässä kerroksessa huoneessaan Sehun haroi etuhiuksiaan taaksepäin ja hengitti raskaasti tanssimisen jäljiltä. Hän pyyhki hikeä ohimoiltaan ja otsaltaan käsipyyhkeeseen, jonka poimi pöydänkulmalta. Hän oli tyytyväinen sinä päivänä saavuttamiinsa tuloksiin. Baekhyun oli ostanut hänelle tanssi-DVD:itä, joiden tansseista jokaisen hän aikoi opetella ja sen päivän aikana hän oli edistynyt tavanomaista enemmän. Hän nappasi käteensä DVD-soittimen kaukosäätimen ja painoi videon paussille. Sitten hän asteli keittiöön, joka sisälsi vain sen reunan, jossa oli jääkaappi ja pari työtasoa kaapistoineen ja niistä löytyvine astioineen ja mikro, ja sen reunan, jolla oli pöytä ja tuoli. Ei se mikään luksussviitti ollut mutta ihan tarpeeksi hyvä asunto pojalle, joka ei ollut kiinnostunut muusta kuin tanssimisesta. Vaaleanruskeahiuksinen avasi jääkaapin oven, veti sieltä esiin puolenlitran Coca-Cola -pullon. Hän pyöritti korkin auki, ja pullo sihahti ärhäkästi. Hän hörppäsi pullosta ja oli vähällä tukehtua, kun kuuli oven avautuvan. Hänen kulmansa kohosivat. Miksi ihmeessä Baekhyun oli siellä?
”Sehun?” mies kuului kutsuvan häntä eteisestä. Hän kurkisti keittiöstä ulko-ovelle ja näki punertavahiuksisen lisäksi tämän kanssa suunnilleen samanpituisen miehen, jolla oli vaaleat hiukset, luonnonvalkoinen neulepaita ja mustat, istuvat housut. Tämän kasvot olivat todella tavanomaisesti komeat mutta jollain tapaa hyvin yksinkertaiset ja kaiken kaikkiaan tästä tuli lähes vanhahtava vaikutelma.
”Baekhyun?” hän vastasi, kun kumpikaan miehistä ei sanonut mitään. Hän oli melko varma siitä, miksi hänen huoneessaan oli vieras mies, mutta oli varaa muihinkin vaihtoehtoisin, koska oli perjantai iltapäivä eikä paikan omistaja ollut sanonut mitään siitä, että joku saattaisi tulla sinä päivänä katsomaan heitä.
”Tässä on ystäväni Suho. Hän tuli katsomaan sinua, joten jätän teidät nyt hetkiseksi yksin mutta aion olla aivan tuossa käytävällä”, vanhempi mies sanoi hänelle äänellä, jossa oli niin vahva sävy piilotettua ”älä edes yritä mitään tyhmää” -viestiä, että se melkein sattui hänen korviinsa, mutta hän vain kohotti leukaansa pikkuriikkisen ja antoi epäilevän hymyn levitä kasvoilleen. Ei häntä kiinnostanut leikkiä toisen ystävien kanssa. Sitä paitsi hän oli ollut menossa suihkuun, joten seura ei ollut kaivattua senkään vertaa kuin normaalisti. Hän kohtasi vielä toistaiseksi sen hetkisen omistajansa vakavan, varoittavan katseen, ennen kuin tämä taputti ystäväänsä Suhoa olkapäälle ja lähti ovesta sulkien sen perässään.

”Hei, Sehun. Minun nimeni on Suho. Anteeksi, että tulen näin varoittamatta”, häntä Baekhyunin lailla huomattavasti lyhyempi mies tervehti häntä, ja hänen toinen kulmakarvansa kohosi hiukan.
”Mitä sinä esität?” hän kysyi suoraan. Hän suorastaan nautti olostaan siellä. Hän sai keskittyä tanssimiseen ja olemiseen, aina välillä hän harrasti seksiä Baekhyunin, joka puoli vuotta kestävän koulutuksen loppumisesta huolimatta palasi aina takaisin, kanssa, ja silloin tällöin joku hölmö eksyi katsomaan häntä, jolloin hän vain vittuili näille, kunnes nämä häipyivät. Hänellä ei ollut tarvetta olla mukava kenellekään, sillä hän ei todellakaan halunnut tulla ostetuksi. Hänestä ei tulisi kenenkään seksilelua, se oli selvää.
”E-en mitään. Anteeksi, jos vaikutan jotenkin epäaidolta”, blondi pahoitteli vaikuttaen oikeasti hämmentyneeltä. Sehuninkin oli myönnettävä itselleen, että hän oli yllättynyt. Suho vaikutti hyvin erilaiselta, kun vertasi kaikki niihin muihin pukumiehiin, jotka tulivat sinne muna puolikovana ja toiveikas, likainen virne huulillaan kuvitellen, että he voisivat taltuttaa hänen luonteensa ja saada hänestä lopulta hyvän pikkuhuoran, jonka persettä panna. Hän käveli sängylleen ja istui sen kulmalle. Hän joi jälleen limsapullostaan ja katsoi sitten miestä ovellaan päästä varpaisiin arvioiden. Se, kuinka tämä vain seisoi siellä räpeltäen paitansa helmaa ja vilkuillen häntä ja lattiaa hieman hermostuneena, sai tämän näyttämään suorastaan viattomalta ja eksyneeltä. Hän raapi kaulansa sivua ja kallisti päätään.
”Kuule, mitä sinä oikeastaan teet täällä? Oletko varma, että olet yksi niistä vanhoista, kiimaisista liikemiehistä, jotka haluavat sitoa minua sänkyyn ja raiskata, kunnes en enää osaa sanoa ei?” hän kysyi laskien hieman ilkeää sävyä äänestään. Hän alkoi olla epävarma siitä, oliko toinen oikeasti edes siellä ostaakseen jonkun. Tämä oli Baekhyunin ystävä, joten oli tietysti mahdollisuus, että näiden välillä oli käynyt jonkinlainen väärinkäsitys. Nämä saattoivat myös juonia jotain, joten hän halusi pitää pienen suojamuurin yllä toisen harmittomasta vaikutelmasta huolimatta.
”Minä – en minä – en koskaan tekisi mitään sellaista”, toinen alkoi sekoilla sanoistaan. Ilme tämän kasvoilla oli puhtaasti järkyttynyt, ja Sehunia melkein nauratti, sillä mitä hän oli juuri sanonut, oli se, mitä hän yleensä kuunteli, kun ihmisiä tuli sinne. Miehet, jotka vaivautuivat kiipeämään kuudenteen kerrokseen vielä hänen esittelypaperinsakin luettuaan halusivat yksinomaan alistaa hänet. Hän oli heille haaste, ei muuta. Hän ei todellakaan ymmärtänyt, miksi joku Suhon kaltainen oli siellä seisomassa hänen pienessä huoneistossaan. Joko tämä todella esitti, koko juttu oli jonkinlainen suunnitelma tai sitten tämä oli vain helvetin eksynyt. Jos hän ei olisi tiennyt Kain myynnistä, hän olisi käskenyt miehen tätä katsomaan. Hän kuitenkin tiesi jonkun Kyungsoon vieneen pojan mennessään, sillä Baekhyun oli tullut vielä sinä samana iltana hänen huoneeseensa, itkenyt ovella hetken mutta lopulta sulanut hänen suudelmistaan. Ei hän tietenkään tuntenut mitään velvollisuutta auttaa vanhempaa tämän omissa murheissa mutta hän ei ollut jaksanut kuunnella miehen itkua. Hän ei ylipäätäänkään pitänyt siitä, kun joku toinen itki. Se oli... ikävää.
”Suho, mitä sinä haet täältä?” hän kysyi vielä kerran koruttomasti ja selkeästi.
”Seuraa”, toinen vastasi nopeasti.

Iskunkaltainen vastaus yllätti Sehunin vielä kerran ja hän pystyi vain räpyttämään silmiään. Hetken pienempää katsottuaan hän huokaisi ja laski avonaisen limsapullon käsistään ikkunalaudalle.
”Miten rikkaalla miehellä, joka on viaton kuin viisivuotias lapsi, ei jo ole seuraa?” hän kysyi. Luulisi, että joku olisi nähnyt jo paikan hyväksikäyttää tätä, kun tämä vaikutti olevan niin palvelualtis ja sinisilmäinen. Yleensä sellaiset ihmiset olivat joka puolelta viekkaiden haaskalintujen ympäröimiä.
”Haluan jotain pysyvämpää”, toinen vain totesi kohauttaen olkapäitään ja vilkaisten häntä sitten vaaleiden etuhiustensa lomasta.
”Saat pysyvän migreenikohtauksen, jos ostat minut”, hän puuskahti, kun vanhempi ei selvästikään ymmärtänyt omaa parastaan. ”Sinä vaikutat mukavalta mieheltä, joten sanon sinulle suoraan: Täältä on myyty paljon herttaisia poikia, joilla on hyvät sydämet ja kirkkaat silmät. En tiedä, keitä täällä tällä hetkellä pyörii, mutta minä olen ehdottomasti väärä valinta ostettavaksi. Ymmärrän, että haluat seuraa, mutta minä olen paskaa seuraa. Ajattele edes tämän kerran itseäsi.”
Hän oli tyytyväinen, kun näki miehen kasvoilla harkitsevan ilmeen. Hän oli saattanut kuulostaa kaunopuheiselta, mutta todellisuudessa se, ettei toinen ostaisi häntä, hyödyttäisi häntäkin omalla tavallaan. Hän oli tyytyväinen siellä, missä oli nyt. Eikä hän halunnut ottaa riskiä, että Suho olisikin todellisuudessa jotain ihan muuta kuin antoi ymmärtää.
”Et sinä ole niin paha kuin luulet. Kuulen puheistasi, että sinullakin on hyvä sydän”, toinen kuitenkin lopulta sanoi hymyillen hänelle kuin enkeli. Hänen leukansa lonksahti ja hän katsoi tätä epäuskoisena.
”Jumalauta, ei”, hän ärähti, vaikkei ollutkaan mitenkään vihainen – vain turhautunut. ”Yritän vain saada sinut tajuamaan, etten halua lähteä täältä mihinkään! Et sinä tarvitse seksilelua vaan jonkun, jonka tapaat kirkossa, johon rakastut ja jonka kanssa menet naimisiin! Olet ihan väärässä paikassa. Jos ostat minut aion vain pakottaa sinut tekemään kaikenlaisia palveluksia minulle ja ostamaan minulle asioita enkä todellakaan aio miellyttää sinua millään tavalla.”
”Ei se haittaa, jos se tekee sinut onnelliseksi”, vaaleahiuksinen mies hymähti.
”Mitä helvettiä?” Sehun ynisi ärsyyntyneenä siitä, ettei toisen käytöksessä ollut mitään järkeä. ”Tietääkö Baekhyun, että sinä olet tuollainen?”
”Luultavasti. Olemme olleet ystäviä yli kymmenen vuotta”, tämä vastasi, kun ovi tämän takana avautui.
”Onko kaikki kunnossa?” ovesta osittain sisään asuva Baekhyun kysyi ja katsoi heitä kumpaakin arvioiden.
”Kyllä”, Suho vastasi heti ja kääntyi kohti lyhyempää. ”Minä ostan hänet.”
Punaruskeahiuksisen ensimmäinen reaktio oli katsoa Sehunia hämmentyneenä, eikä nuorin osannut kuin vastata katseeseen järkyttyneenä, hämmentyneenä, olkiaan kohauttaen ja päätään pudistaen. Hänellä ei ollut hajuakaan, miten toinen oli lopulta päätynyt sellaiseen päätökseen. Luultavasti paikan omistaja luuli, että hän oli todella ollut mukava sillä kertaa mutta ei, hän oli tehnyt parhaansa voidakseen jäädä sinne, mutta sillä kertaa se ei ollut riittänyt. Sehun jäi sängylleen istumaan nujerrettuna ja tyrmistyneenä. Hänet oli myyty.

avatar
Dismetion

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 19.03.2013

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 418 | SEXTOY!AU | K-18 | 1B

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa